8/26/2013

Lots of Love



Mulla on kummitellut tämän postauksen lunnos nyt perjantaista lähtien bloggerin lunnokksissa ja nyt vasta sain aikaiseksi kirjottaa tämän loppuun. Oikeestaan olin kirjottanut sen jo, mutta siinä oli vanhentunutta tietoa, joten päätin nyt kirjottaa tämän sitten ihan uudestaan!
Eli viimeinen ns. "loma" Tampereella on nyt ohi ja olen siirtynyt taas Helsingin puolelle ja tällä kertaa ihan kunnolla jäädäkseni. Huomenna mulla tosiaan alkaa koulu ja raaka työ. Tai no ehkä ei näin alkuun niinkään raaka työ.
Mun viimenen (kuulosta jotenkin niin kohtalokkaalta) viikonloppu kotona sujui mitä kivoimmissa merkeissä! Vietettiin sisareni Emman kanssa perjantaina mättö-/leffailtaa. Tehtiin ite pizzaa (eli laitettiin hyvät täytteet valmiin pohjan päälle), syötiin varmaan puoli kiloa karkkia ja katottiin niinkin sivistävää elokuvaa, kuin LOL. Välillä täytyy jättää aivot narikkaan, että tuntuu sitten fiksulta, kun niitä oikeesti taas käyttää. Lauantai-iltaa vietin muutaman tanssikaverini kanssa. Tai siis minähän olen vain entinen tanssija, mutta eihän se menoa haittaa!
Ja tänään tosiaan saavuin takaisin tänne Helsinkiin. Säästyin onneksi teknisiltä ongelmilta, koska olin jo ehtinyt luulla, että en saa tietokonetta tänne vielä, mutta onneksi ongelma korjaantui ja tässä sitä ollaan läppäri sylissä ja teekuppi kädessä. Kunhan tässä kerkeän niin esittelen varmaan ainakin ohimennen uutta ystävääni nimeltä tietokone. Olinkin jo ehtinyt unohtaa, miltä läppärin pitäminen tuntuu! Ja se, että on oma kone. Ja se, että voi katsoa omassa sängyssä isolta screeniltä tv-sarjoja.
Mutta nyt taidan siirtyä valmistumaan ensimmäiseen koulupäivään henkisellä tasolla ja toivotan teille hyvät yöt. Ja hyvää alkanutta kouluvuotta niille, jotka johonkin oppilaitokseen itsensä tällä viikolla raahaa tai on raahannut jo aikasemmin!

// Now I'm back at my apartment in Helsinki. Tomorrow my school starts and I'm pretty excited. I had a pretty great time on my "last" weekend in Tampere. Me and my sister had a movie slash pizza night on Friday and on Saturday I met my dancer friends. Although I'm the ex dancer, but that shouldn't be a problem at all :D 
Today I came here and I almost thought that I wouldn't have a computer at first, but luckily that's not a problem anymore. But I'm gonna tell you about that later. 
Now I'm gonna prepare myself to first day of school by going to sleep so nighty night, guys!


4 comments:

  1. Toi LOL pitäisi kyllä katsoa! Taisi olla ihan jees leffa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. joo kannattaa kyllä katsoa, jos tykkää sellasista amerikkalisista high school hömppäteinileffoista :D
      itsehän olen juuri tämän genren suuri fani!
      se oli ihan hauska, mutta vähän se Miley Cyruksen esittämän hahmo ärsyttää.. Mutta vika voi olla minussakin :D

      Delete
  2. you have a lovely blog <3 omg the pizza looks so good and all of the other stuff to!! i really loved that movie, and i didn't expect the last part with the car! haha
    follow?
    http://stormia-fashion.blogspot.com/
    kisses ♥

    ReplyDelete
    Replies
    1. Thanks <3 haha, it also tasted good and so did the candy ;)
      yeah, it's a pretty good chick flick movie! I didin't really like Miley Cyrus's chracter, but that just me :D
      Yeah, I'll definetly check your blog out!

      Delete

Thank you <3