5/12/2013

New York, New York



Mahtavaa äitienpäivää! 
Noniiin, nyt on sitten New Yorkin matkakuvat karsittu ja parhaimmat valittu, joten nytten olisi sitten enimmäisen matkakuvapläjäyksen vuoro. En todellakaan pistä näitä kaikkia kuvia samaan syssyyn tai teidän silmät on kierossa näiden kuvien määrästä. 


Lähdettiin matkaan tosiaan Vapun jälkeisenä keskiviikkona ja jo samana ilta oltiin Manhattanilla. 
Meidän lento meni oikeen mukavasti, vaikka mua vähän jännittikin, että tiputaanko puolessa välissä matkaa mereen. Ekana ilta ei siis juuri mitään tähdellistä tehty eli siltä päivältä mulla ei juurikaan kuvia ole. Meidän hotelli (josta kerron sitten myöhemmin) oli 5 minuutin päässä Times Squarelta ja 5th Avenue oli meistä seuraava Avenue. Asuimme myöskin MoMan naapurissa eli aikalailla keskustassa oltiin. 
Seuraava päivä eli torstai meni meillä aikalailla Theater Districtin läpikäymiseen. 
Kyllä siinä oli ensin alkuun totuttelemista sopeutua näinkin ison kaupungin elämään ja menemiseen. 

Our hotel room

Perjantaina  Lauantaina päätettiin lähteä tutustumaan Manhattanin alaosaan eli Lower Manhattaniin. 
Täällä sijaitsee mm. Boorklynin silta ja WTC. Täytyy sanoa, että alueena en mitenkään ihastunut.
Lower Manhattan oli selvästi ihan erilainen, kuin esimerkiksi meidän asuinalue (Lower Midtown). 
Tuntui myös siltä, että kaikki nähtävyydet oli paketissa meidän vierailumme aikaan. Emme päässeet World Trade Centereiden muistomerkille, koska sinne ollaan rakentemassa uusia torneja ja Brooklynin siltakin oli osaksi remontissa, tosin sinne me kyllä päästiin anyways.


Brooklynin sillalla oli kyllä vaudikkaita ja hurjia tilanteita, kun siellä oli joku jäppinen kiivennyt tuommosen korkean kaaren päälle ja aikoi hypätä sieltä alas.  
Ei kuitenkaan jääty seisoskelemaan sillalle koko päiväksi vaan jatkettiin Brooklynin puolelle, jossa emme tosin kauaa viihtyneet. Se jää sitten odottamaan taas seuraavaa matkaa! 


Illalla jatkoimme vielä yhteen melko merkittävään nähtävyyteen, mutta siitä kerron sitten seuraavassa New York -postauksessa, että joku vielä jaksaa oikeesti tämän ensimmäisenkin lukea :D 
Mahtavaa äitienpäivän jatkoa! 



//Happy Mother's Day! Now is time to you to see the first photos of my New York trip. I'm not gonna put all my photos in one post so here is the first part. 
 We spent our first day getting to know the Theater District. Our hotel was 5 minutes away from the Times Square and the next avenue to us was 5th Avenue. Also MoMa was our neighbor. 
 On Friday we went to Lower Manhattan. I didn't like that area that much, but there is Brooklyn Bridge and WTC so it was kind of worth it. Although it felt like almost every attraction was wrapped during our trip.
There was this guy on the Brooklyn Bridge who was planning to jump to the water there. 
We didn't stay to see how that ended, but we did go to Brooklyn. 
On the evening we visited one more attraction, but I'm gonna tell you about that in next post. 


XOXO

4 comments:

  1. Yksi TOSIKADE täällä odottelemassa seuraavia matkapostauksia :) Soitellaanko joku ilta skypellä ni voit selittää oikein kunnolla?

    PS. Ihania kuvia!

    Kuomasesi UmppaLumppa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niitä on tulossa lisää, älä huoli ;)
      Soitellaan ihmeessä! Tosin mun pitää ensin hommata itelleni tää paljon puhuttu skype :D
      Kiitos <3

      Delete
  2. Ihana blogi sulla!♥ :) Ensinnäkin propsit tästä nimestä! Pitää niin paikkansa joka tilanteessa, haha. :D Oot myös hirmusen nätti! Upeita nämä matkakuvat, rakastan kaikkia katukuvia Nykistä. (:

    http://lemondeselonleni.blogspot.fi/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos <3 niinpä, suklaa sopii joka tilanteeseen :D
      New York kuvat on kyllä melkein yhtä ihania, kuin itse kaupunki :)

      Delete

Thank you <3