1/11/2012

Sisustussuunnittelijan käsistä


Kuten kaikki varmasti muistavat niin syksyllä alkoi huoneeni uudelleen sisustaminen ja nyt vihdoin tämä vuoden urakka on ohi! Okei, viimeinen silaus ostettiin jo joulun jälkeen, mutta nyt sain kuvattua uuden huoneeni :D Huoneeni suunnitteli siis sisareni Emma eli melkein oikea sisustussuunnittelija tai ainakin tuleva sellainen. Syksyllä saatiin jo kaikki pinnat kuntoon ja huonekalut ostettua, mutta päiväpeittoa ei meinannut löytyä. Enkä halunnut ottaa kuvia vanhan päiväpeiton kanssa, koska kanariankeltainen ei nyt ihan sopinut tuohon pinkkiin seinään :D Löysin kuitenkin ihanan teemaan sopivan päiväpeiton sitten Indiskasta. 
Ennen ja jälkeen kuvia ette valitettavasti saa, koska vanhasta huoneestani ei ole juuri mitään järkeviä dokumentteja. Onneksi ei, koska en mitenkään erityisemmin pitänyt siitä värien sodasta, mikä siellä oli :D Nyt huoneeni muistuttaa enemmän minua ja väritkin sointuvat kivasti yhteen :) Tosin se on sanottava, että täällä on muutama sisustukseeni kuulumaton esine (osa Emman hyllyä, Emman astialaatikot, kissanhiekkapussi?), mutta onnistuin ottamaan kuvat mukavasti niin, ettei niitä pitäisi ainakaan häiritesävsti näkyä :) 
Koska en ole mikään alan ammattilainen niin en nyt tarkkaan osaa sanoa huoneeni tyylisuuntaa, mutta omasta mielestäni siinä yhdistyy tälläinen romanttinen tyttömäinen tyyli ja sitten on jtn vähän modernimpaakin sälää. 
Rakastan huonettani ja kiitos rakkaalle Emmalle, joka jaksoi tämän suunnitella ja vielä toteuttaakin <3 Mutta nyt siirtykäämme ihailemaan vähintäänkin sistuslehden tasoisia kuvia: 



 En ole mikään järin hyvä kuvaamaan huonekaluja, mutta eiköhän tuo nyt menettele :D Ajattelin myös, että teidän on kauheen tylsä katsella pelkkiä huonekalu kuvia niin lisäsin sinne sitten muutaman potretin itsestänikin. Olen todella tyytyväinen huoneeseeni ja toivottavasti kuvistani (vaikken mikään ammattilainen olekaan) välittyi se viesti, minkä halusinkin eli, että huoneeni on IHANA <3 Kaikki ei tykkää pinkistä, joten I don't blame you if you don't like it :D Ja ehkä joku onnekas sai inspiraatiotakin. Täytyy sanoa, että tätä sisustussuunnittelijaa käytän jatkossakin :) Ja jos jotain jäi joku asia mietityttämään niin ei pidä epäröidä kysyä. Ja jos joku jäi miettimään niin kyllä, sponsored by Ikea :D Noh, ei nyt ihan kokonaan, mutta melkein :) 
Kiitos ja näkemisiin <3





11 comments:

  1. Upeita kuvia! :) Ja huoneesi näyttää tosi kivalta :)

    ReplyDelete
  2. Tosi söpö huone, vaikkei toi pinkki olekaan ihan mun värini! Varsinkin toi peilipöytä, voi rakkaus. <3

    http://illbeallright.blogspot.com/

    ReplyDelete
  3. Kiitos :) Oma lempparini on kans toi peilipöytä!

    ReplyDelete
  4. Upea, ihana ja pirteä huone! Voisin vaikka itsekin muuttaa tuonne :) Emma kyllä osaa! Sun huoneesta löytyi tuttuja juttujakin: mulla nimittäin on tuo sama kattolamppu omassa olkkarissa. Se on tosi ihana! Seinälle heijastuu kivasti kukkakuvioita :) Mistä nuo sun verhot on? Nekin on niin ihanat! Audrey on ihana myös :) Mutta kaikista paras juttu on kyllä ehdottomasti tuo peilipöytä! Kyllä sun nyt kelpaa tuossa huoneessa asustella :)

    ReplyDelete
  5. Upea, ihana ja pirteä huone! Voisin vaikka itsekin muuttaa tuonne :) Emma kyllä osaa! Sun huoneesta löytyi tuttuja juttujakin: mulla nimittäin on tuo sama kattolamppu omassa olkkarissa. Se on tosi ihana! Seinälle heijastuu kivasti kukkakuvioita :) Mistä nuo sun verhot on? Nekin on niin ihanat! Audrey on ihana myös :) Mutta kaikista paras juttu on kyllä ehdottomasti tuo peilipöytä! Kyllä sun nyt kelpaa tuossa huoneessa asustella :)

    ReplyDelete
  6. Onpa upea huone!! Seinien värivalinta on mennyt kyllä niin nappiin että! Onnittelut sisustussuunnittelijalle ja annille! ps. haluun myös tollasen peilipöydän <3

    pps. kivat henkarit & muffinsit :)
    ppps. kirjat on parhaita :)

    umppis

    ReplyDelete
  7. Iina: joo toi pinkki seinä kyllä listää pirteyttä aika mukavasti :) Varsinkin, jos aurinko paistaa huoneeseen. Emma on taitava :) Toi kattolamppu on ihana, löysin sen ja ihastuin heti :D Verhojen kankaan alkuperää en tiedä, koska Emma ompeli ne, mutta Emma voi varmaan antaa siitä tarkempaa tietoa :) Audrey sisustuselementeistäni saikin varmaan jotain vihiä, että Audrey Hepburn on lempinäyttelijäni :) Ja peilipöytä on paras! Se on myös tosi käytännöllinen :) Kelpaa asustella juu :) On ihan hienoa sanoa, että huoneeni on suunnitellut oikea sisustussuunnittelija :D

    Umppis: Täytyy sanoa, että seinän värisävy oli juuri se, mitä olin päässäni visioinutkin! Peilipöytää löytyy kaikille tutusta osoitteesta eli Ikeasta :D Henkarit ja muffinsit on yhtä mahdit, kuin niiden antajat <3 Noi kirjat selviytyivät Annin kirjakarsinnasta, kun siivosin vanhaa huonetta. Päätin, että vaan parhaimmisto päätyy mun uuteen huoneeseen eli niitten täytyy olla hyviä ;)

    ReplyDelete
  8. Tosi kivan näköinen huone :) Tykkäsin erityisesti tuosta Audrey-taulusta!

    ReplyDelete
  9. Kiitos :) Audrey on oikea helmi täällä mun huoneessa :)

    ReplyDelete
  10. Sisustussuunnittelija kiitää ja kumartaa!

    Annin verhokangas on Toijalan kangastukusta (tähän hätään en muista onko sillä joku ns. oikea nimi, mutten usko Toijalassa olevan kovin montaa kangastukkua!), eli sitä ei valitettavasti kaupoista löydy. Onnistuin vieläpä löytämään sieltä 50 000 000 kankaan joukosta just sen, jossa on kuvio vinossa ja ompelu on näin ollen pikkusen haasteellisempaa, etenkin elämän ensimmäisen verho-ompelemisen ollessa kyseessä :-DD

    ReplyDelete

Thank you <3