2/29/2012

Helmiguu

Nyt vihdoin kuukauden viimeisänä päivänä keksin loistavan aiheen kirjoittaa kuukauden kiinnostavasta aiheesta. Valitsin aiheeksi nimittäin hiusvärin! Itse köyhänä lukiolaisena turvaudun useimmiten kaupan väreihein, ja kokeiltu on jos jonkinmoista merkkiä. Nyt kuitenkin perinteisten voidemaisten (kai ne sitten on voidemaisia :D) hiusvärien rinnalle on ilmestyneet sellaiset moussemaiset hiusvärit. Eli vähän niin kuin laittaisi shampoota hiuksiin. Päätin sitten kokeilla tälläistä uutta ihmeellistä hiusväriä.


Kuten kuvassa näkyy, käytin Garnierin Nutrisse Moussea. Lorealillahan tuli ensimmäiseksi tälläinen vaahtohiusväri, mutta tuo sattui olemaan Sokoksella alennuksessa niin tyydyin sitten siihen :D Vaikka en omista mitään maailman pisimpiä hiuksia niin ostin kuitenkin kaksi väriä, koska mulla on aivan tajuttoman paksut hiukset. Ja yleensä niissä perusväreissä on menny aika tiukille se riittäminen. Hinta oli alennuksen kanssa noin 10 euroa eli veikkaisin, että ilman alennusta se olisi joku 11-13 euroa ehkäpä. Ei mikään hirveen halpa, mutta halvemmaksi se käy, kuin kampaajakäynti :D

Mainoksissa ainakin lupailtiin kauheasti, että tämä kyseinen hiusväri voi vaalentaa hiusta jopa kaksi astetta. Olen tässä suunnitellut, että vaalentaisin hiuksiani vähän vaalemman ruskeiksi kesää vasten. Ja tuon purkin takana lupailtiin, että hiukset muuttuu tummasta ruskeesta mustaan JUURI tuon värisiksi, kuin tuossa paketissa on. Rehellisyyden nimissä hiukseni ovat tismalleen saman väriset, kuin ennen värjäystäkin. Ainoa ero on se, että juurikasvu on peittynyt. Eli siis, jos hiusten vaalentamista aiotte tuolla lähteä yrittämään niin en kyllä suosittele :D

Koostumus hiusvärissä oli juuri sellainen, kun luvattiinkiin. Emma kyllä värjäsi hiukseni, mutta se olisi kyllä onnistunut yksinkin. Ihan kun olisi laittanut shampoota päähän. Tuota ainetta myös riitti enenmmän, kuin sellaista normi hiusväriainetta. En tarvinnut tuota toista purkkia ollenkaan! Veikkaan kyllä, että jos on ihan älyttömän pitkät hiukset niin kannattaa ostaa kaksi purkkia.

Jos ei oteta huomioon tätä värifloppausta niin lopputulos oli kyllä hyvä! Väriä tuli tosi tasaisesti (se voi kyllä johtua myös Emmasta :D) ja hiukset ei tunnu yhtään huonokuntoisilta. Niin kauan, kun ei ala vaalentamaan hiuksiaan tuolla värillä niin suosittelen sitä kyllä ehdottomasti!

No comments:

Post a Comment

Thank you <3